sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sisusta tulee rullakoira

Yli vuosi sitten sain ahaaelämyksen aiheeseen ja silloin jo pähkäilin päätinkin, että seuraava rullakoira tullaan opettamaan operantisti. Tämän kesän aikana vielä mietin kovasti ilmaisuvaihtoehtoja haukun ja rullan välillä. Päädyttyäni rullaan jatkoin miettimistä norskin ja ruotsalaisen kesken ja kun vihdoin päädyin norskiin, niin siinäpä oli tavoite ja koulutusmenetelmä valmiina.

Jotta itselläni olisi myös mahdollisuutta oppia jotakin uutta, päädyin kouluttamaan rullailmaisun operantisti. Eli päädyin opettamaan käyttäytymisketjun käänteisessä järjestyksessä. Näin takaperin ketjuttamalla koira pystyy oppimaan lähes rajattoman pituisia ketjuja, kun taas oikeassa järjestyksessä opetettaessa raja menee 5-6 erilaiseen vaiheen tietämillä. Ketjun jokainen palanen siis opetetaan erikseen, nimetään ja viedään ärsykekontrolliin ennen kuin ketjua kootaan kokonaiseksi.Toisaalta tämän koulutusmenetelmän valinnan takana voi olla myös oma laiskuus. En ole mikään ahkera kouluttaja ja haluan että koulutus on tehokasta, silloin kun siihen ryhdyn.

Pohjana koulutukseen käytän Tuire Kaimion oppeihin perustuvaa tapaa, jonka Koirakoulu Vision Sari Paavilainen on kirjannut ylös. Itse en ole koskaan nähnyt rullailmaisua koulutettavan näin millekään koiralle, joten ensin piti ihan oikeasti miettiä, mitä ryhtyy tekemään. Meidän yhdistyksessä on useita rullakoiria, mutta yksikään niistä ei ole koulutettu operantisti, joten koekappaletta tässä vähän tehdään.

Rullailmaisun avustavia liikkeitä ovat luopuminen, nouto, maahanmeno/istuminen, kepin koskettaminen ja väärin-signaali. Sisulla oli näistä kaikki noutoa lukuunottamatta jo pentuajalla opittuja, joten pääsin helposti aloittamaan varsinaisten ketjun palasten opettamisen.

Näyttö
Halusin Sisun menevän maahan maalimiehen viereen näytölle mennessä, joten siitä aloitimme. Syy maahanmenoon on yksinkertaisesti se, että Sisulla on kova halu ihmisten lähelle ja naamalle suuteloimaan. Myöhemmin ei tarvitse sitten alkaa korjaamaan maalimieskäytöstä kun siihen kiinnittää tässä kohtaa riittävästi huomiota.
Opetuksessa käytin alustaa apuna. Eli Sisua lähdettiin palkkaamaan alustalle maahan menosta. Vähitellen alustaa siirrettiin kauemmaksi ja samalla odotusaikakin kasvoi. Tämän jälkeen alusta siirrettiin ihmisen viereen ja liike nimettiin. Sen jälkeen häivytin alustan ja vein näytön ärsykekontrolliin. Kestoa matkaa lisättiin ja kun homma toimi näin, niin siirryttiin yleistämään opittua. Yleistämistä pitäisi vielä tehdä lisää. Olen tehnyt sitä metsässä jonkin verran ja kerran myös taajamassa, mutta lisää yleistämistä pitää vielä jatkaa sopivien tilaisuuksien tullen.
Ketjun kouluttaminen oli helppoa ja se meni sujuvasti ja nopeasti eteenpäin. Tämä innosti jatkaamaan kohti vähän haastavampaa ketjun osaa.

Rullan tuonti
Rullan suuhunottoa lähdin harjoittelemaan ensin pienellä nahkaisella pötkylällä. Samalla tekniikalla kuin noudon sheippaus. En osannut nostaa kriteeriä tarpeeksi nopeasti ja Sisu hieman kyllästyi. Parin päivän pähkäilyn jälkeen otettiin uusi tatsi hommaan ja johan päästiin etenemään. Vaihdoin nahkapötkylän myös aika nopeasti vesiletkun pätkäksi.
Vaiheet menivät kutakuinkin näin: rullan kosketus, suuhun ottaminen, rullan otto maasta ja kaulassa olevan rullan ottaminen. Tämän jälkeen nimesin toiminnon ja nyt on menossa ärsykekontirolliin vieminen. Tässä vaiheessa vietetäänkin sitten vielä aikaa, sillä tämä on ehkä tärkein asia rullakoiran koulutuksessa.


Yllätyin kuinka vähällä vaivalla ja nopeasti sain tämän kokonaisuuden onnistumaan. Kaupan päällisiksi sain tietysti myös noutokapulan pidon valmiiksi. Nyt Sisu pitää rullaa halukkaasti kunnes annan luvan irrottaa. Kapula ja rulla pysyvät suussa mukavasti, vaikka juoksemme ja pyörimme pitkin pihaa. Ja mikä tärkeintä kapula ja rulla otetaan suuhun vasta vihjeestä.

Tästä jatketaan eteenpäin, kunhan nyt ensin vielä varmistetaan ärsykekontrollin pitävyys.


Kot kot. Ilmoittauduin helmikuun lopulle taas kanojen oppiin neljäksi päiväksi. Jee! Normaalit ihmiset odottavat talvella sitä viikon etelän lomaa, kun saa rentoutua ja ottaa aurinkoa. Minä odotan sitten kanakurssia, joka maksaa saman verran ja siellä tuntee itsensä hitaaksi hölmöksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti