keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Hampaiden teroitusta ja muuta puuhaa

Sisustaa on tullut pikku hiljaa kova puuhailija. Se nimittäin käyttää ihan kiitettävästi hammaskalustoaan erilaisiin kotona oleviin kohteisiin. Pöydältä pitkä poika myös ylettyy ottamaan oikein sopivasti kaikkea, mitä sinne on vahingossa saattanut jättää. Olen yrittänyt jättää luvallista purtavaa joka kerta, mutta se ei ole aina niin kiinnostavaa kuin kaikki muu. Meidän lattiassakin on eri puolilla taloa mukavia pikku koloja, kun se on jyystänyt ilmeisesti etuhampailla pitkin poikin lattiaa sellaisia ihmeellisiä kuoppia. Kaikkea pientä irtotavaraa ja tärkeitä papereita on myös nakerreltu.

Sain viime viikolla tiedon, että Pelastuskoiraliitto on hyväksynyt minulle nyt myös oikeudet testata jälkikokeita. Jee! Jälkikokeiden testaaminen menee kyllä ensi kevään kokeisiin, mutta hakukokeita pääsen testaamaan vielä tämän vuoden puolella.

Sisun metsäjälkeä alan jättämään nyt vähän taka-alalle loppusyksylle. Olemme siinä pisteessa, mihin sen ajattelinkin viedä tämän syksyn aikana. Annetaan ikää tulla lisää talven aikana ja lisätään haasteita sitten ensi keväänä tähän lajiin. Nyt siis saavutettu taso:
- jäljen ikä 1-4h on ok.
- Jäljen pituus ollut max 500m. Tämä ok enkä pidempää ota noin nuorelle, jotta into säilyy.
- esineet kaikki ok ja kepit ok.
- kulmat ok, joskin teräviä voi vielä treenata lisää.
- teiden ja polkujen ylitykset ok.
- jäljen nostaminen ok.




Sen sijaan alamme keskittyä ilmaisun opettelemiseen ja tietysti asfalttijälkeen, joita molempia teemme talven yli. Asfaltilla olemme ottaneet taas pari kävelyteitä pitkin menevää jälkeä ja voi että se on mukavaa puuhaa. Nyt hommassa on mielekkyyttä ja haastetta sekä koiralle että ohjaajalle. Tunnistusjälki on kyllä ihanan uusi ja haastava maailma tuohon metsäjälkeen verrattuna. Kaipaisin vaan lisää oppia tähän asiaan. Pitäiskö lähteä keski-Eurooppaan opintomatkalle  :)

Viime viikonloppu oli puuhakas, kun tuli treenailtua, remontoitua, seurattua mh-kuvausta, lenkkeiltyä yms. Pilkun kanssa meillä oli tosi hieno harjoitus perjantaitreeneissä, kun etsintäalueelta jäljen nostettuamme ajoimme n. 10 tuntia vanhaa jälkeä. Juuri tälläistä treeniä olin toivonut, sillä etsinnöissä tämä on hyvin tavallinen tilanne. Eli annetulla alueellasi partioidessa pitää kerätä havaintoja koiran reaktioista ja välittää tietoa johtoon. Koira nostaa eri-ikäisiä jälkiä vapaana ja yleensä se menee niin, että niitä vanhoja jälkiä pitäisi löytää niiden tuoreempien seasta luotettavasti. Pilkku kun on päälajiltaan hakukoira, niin ei ole juurikaan tullut sen kanssa ajettua yli 6h vanhoja jälkiä. Tämä oli minulle hyvä oppi siitä, että kyllä se vanhojakin jälkiä ajaa, mutta vauhti ja olemus ovat aivan erilaisia kuin tuoreemmalla jäljellä. Koiran luku korostuu näissä vanhoissa jäljissä kyllä erityisesti. Etsintäharjoitus muistutti monelta osin oikeaa etsintää. Sekä minä että suunnistaja mulattiin suohon, oli pimeää ja paikoin paskamaista maastoa, polut joita piti olla olivat kasvaneet umpeen, tehtävä oli sen verran haasteellinen että aikaa kului ja kuntoa testattiin jne.

Tänään kävin kuuntelemassa luentoa kansainvälisistä pelastuskoirakokeista (IPO-R). Lähinnä itselle jäi kiinnostus jälkikoetta kohtaan. Sitä voisi Pilkun kanssa kokeilla. Ketteryys-, tottelevaisuus- ja jälkiosiossa ei tunnuttu mitään ihmeitä vaadittavan. Lähinnä varmaan suurin este on taas se, että minulta puuttuu kokonaan se kilpailuvietti ja innostus käydä kokeissa. Täytyypä kaivaa vielä koesäännöt esiin ja tutkia tarkemmin vaatimuksia. Vaikka en koskaan IPO-R kokeisiin menisikään, niin ihan mielenkiintoista oli omaa tietämystään kokeista laajentaa.

Syyskuussa sanoin, että lokakuun puolessa välissä Rosy alkaa ontumaan. No hyvin oli veikattu, sillä tänään 17pvä alkoi ontuminen. Voi paskan paska ja plääh. Tätä se on sitten seuraavat puoli vuotta vähintään. Nyt täytyy eriyttää koirien lenkit kokonaan eikä Rosy pääse sitäkään vähää mukaan yhteisiin menoihin, sillä autossa istuminen on niin myrkkyä nivelrikolle kylmällä ja kostealla ilmalla. Mitä ihmettä keksisin sille aivotyöksi, kun liikuntaa joudun taas rajoittamaan aivan minimiin?

Ai niin, minulla on uusi ystävä. Sen nimi on Garmin 62s ja se on aikas pätevä kaveri metsässä. Tutustumisjakso on meillä nyt menossa, mutta toivottavasti edessä on monia yhteisiä metsäretkiä tämän syksyn aikana.



2 kommenttia:

  1. Pitäsköhän meidän sopia ens vuodelle treffit johonkin IPO-R kokeisiin.. pistettäs isä ja poika testiin.. ;)

    VastaaPoista
  2. Toihan olisi hauska idea! Täytyy tosiaan lukea ne koesäännöt ja katsoa, mitä kaikkea ne pitävätkään sisällään.

    VastaaPoista