torstai 5. maaliskuuta 2015

Talven touhuja

Hiihtolomaviikon vietin vapaalla, joten koirien kanssa ehdittiin puuhailla ja lenkkeillä paljon. Joka päivä päästiin pitkälle metsälenkille päivänvalossa, ehdittiin ottaa pieniä tokotreenejä eri porukoissa ja parissa pelastuskoiratreeneissäkin käytiin. Ihanan aktiivinen ja sosiaalinen viikko!

Sisu pääsi muutamaan hyvään häiriötreeniin, kokeenomaiseen harjoitukseen ja isompaan paikallamakuuharjoitukseen, jossa kaikki koirat olivat vieraita. Paikallamakuu on sillä kyllä varma ja se tekee sitä hyvällä asenteella. Häiriönsieto sekä muista koirista, että ihmisistä on edistynyt huimasti, kun sitä on päästy harjoittelemaan. Harjoitukset on viety aika pitkälle ja rajuksi niin, että voi olla varma siitä ettei kokeessa tulevat häiriöt ole pahempia. Joitakin uusien toko-sääntöjen mukaisia liikkeitäkin on kokeiltu, mutta antaa niiden nyt vielä olla. Nyt on tokon suhteen vähän odottava fiilis. Odotan, että SM-kisojen tulosaikarajan vuoksi täynnä olevat kisat menevät ohi ja sitten yritän saada Sisulle koepaikan. Uudet treenikaverit ovat kyllä antaneet itselleni piristysruiskeen tähän lajiin ihan muutaman viimeisen kuukauden aikana. Tällä viikolla tutustunkin sitten oikein kunnolla uusiin sääntöihin, kun viikolla osallistun koulutukseen luennon ja viikonloppuna käytännön muodossa. Kouluttajana molemmissa on tokon ylituomari.


Suu messingillä retkeilemässä.



Uusi harrastus
Olen käynyt katsastamassa yksissä epiksissä ja yhdessä virallisessa kokeessa rally-tokon maailmaa. Talvella keksin, että tässä olisi Pilkulle hyvä eläkeläisharrastus. Saisi tekemistä, josta se kauhesti pitää, mutta fyysisesti se olisi kevyttä. Toki tiedän omat aikarajoitteeni ym. niin tässä vaiheessa tavoitteena on vain alo- ja avo luokkien radat. En ehkä jaksa tuolle touhottajalle alkaa sitä oikealla seuraamista opettamaan niin hyväksi, että sen voisi mihinkään suoritukseen yhdistää. No, sääntöjä ja kylttejä on nyt ihmetelty ja nyt aloitamme treenit.

Rakennuksilla
Rakennusetsintää olemme päässeet nyt muutaman kerran treenailemaan talven aikana. Tammikuussa yhdistyksemme hälytreenit pidettiin vanhassa lentokonetehtaassa. Pilkku pääsi mukaan treenailemaan. Viimeisestä kunnollisesta rakennustreenistä on aikaa ihan liikaa. Pilkku toimi yllättävän hyvin ja ajatus tekemisestä pysyi kasassa eikä touhu mennyt häsläämiseksi. Meillä oli tarkistettavana yksi kerros tehtaasta. Pilkun työskentelyssä näkyi edelleen kesällä leirillä varastossa tapahtunut tapaturma. Se ei enää entiseen tapaansa tarkenna hajuja ja työskentele. Mutta treeni meni tällä kertaa mukavasti.

Viikon päästä päästiin uudemman kerran treenailemaan samaiseen rakennukseen. Sitten Pilkku ei enää pystynytkään työskentelemään, sääti eikä tarkentanut loppuun ylempänä ollutta maalia. Tässä näkyi erityisesti se, ettei uskalla enää rakennuksissa nousta mitään vasten, kun kerran on alusta pettänyt totaalisesti alta. Ilmaisi sitkeästi hajun paikkaa eikä halunnut selvittää maalin todellista sijaintia. Se maali jäi sitten löytymättä. Jokunen viikko tämän jälkeen oltiin purettavilla rivitaloilla treenaamassa. Siellä Pilkku ei enää lähtenyt tarkentamaan hajua lainkaan, eikä halunnut/uskaltanut työskennellä. Tein treenin jälkeen päätöksen, että se oli Pilkun viimeinen rakennusetsintäharjoitus. En halua ahdistaa sitä ympäristöllä, jossa se ei enää pysty entiseen tapaansa työskentelemään. Asiaa tuskaillessani treenikaveri kyllä ihan aiheellisesti muistutti, että onnettomuus ei ollut Pilkun kannalta mikään pieni juttu, vaan se tuotti kipua ja kiinnijääminen kaatuneiden kalusteiden puristuksiin aiheutti paniikkia. This case is closed. Ja varoituksen sana kaikille rakennuksissa treenaajille!

Sisun ensimmäiset treenit rakennuksissa ovat takana. Lentokenetehtaassa liikkui järkevästi ja osasi työstää hajuja yllättävän hyvin. Ajattelin, että jännittää alustoja, mutta ei sitten jännittänytkään. Rivarireeneissä tarkasti itsenäisesti asuntoja ja liikkui hyvin. Hännän heilutuksesta pystyi päättelemään, mistä huoneesta maali tulee löytymään. Nämä rakennustreenit ovat kyllä kivaa vaihtelua koirille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti